Viime aikoina blogissa on ollut hiljaista. Kotona sen sijaan ei. Siinä kun emäntä ja huonepalvelija on paahtanut töitä ja koonnut erästä yhdistyslehteä, Pitko ja Peto ovat kehittäneet ralliajojaan aiempaakin monipuolisemmaksi. Nykyään rallirata ei kulje yksin lattioilla, vaan sisältää sukelluksia mattojen ali ja nojatuolin ympäri, sekä kevyttä sohvalla poukkoilua. Pedon reitteihin kuuluvat lisäksi kirjahylly ja kiipeilypuu.

Pitko toki lenkkeilee päivittäin, Peto ulkoilee parvekkeella. Erään kerran Peto, joka ei suuremmin ole valjasulkoilua arvostanut, ilmaantui eteiseen kärkkymään kun olimme lähdössä Pitkon kanssa pienelle iltalenkille. Tulkoon sitten mukaan, tuumasin.  Koska aiemmista kokemuksista tiesin että eteneminen kissan kanssa on varsin hidasta ja halusin kutienkin päästä kulkemaan, laitoin kissalle valjaat päälle ja istutin sen reppuun. Repun toisen sivun vetoketjun jätin auki, jotta Peto saisi kurkistella maisemia. Repun ripustin vatsapuolelleni, otin koiran remmin käteen ja niin läksittiin. Peto törötti repussa, Pitko kipsutteli vieressä kun kuljimme metsään. Metsässä päästin Pitkon valloilleen ja kaivoin kissan repusta.  Koska Peto on varsin omapäinen kulkusuuntien valinnassa, pidin sen koko ajan remmissä.

Sain metsäretkellämme huomata tehneeni aiemmin kissa ulkoilutuksessa kaksi virhettä.

1) En ollut tullut metsään, vaan ulkoilutuin kissaa avoimella pihalla. Näin jälkeenpäin ajatellen – olenpas idiootti. Varsin ymmärrettävää on, että kissa tuntee olonsa suojaisammaksi ja varmemmaksi metsässä piilopaikkojen lähellä, kuin avoimella asfaltti- tai ruohokentällä. Peto ei ole pihalla kummemmin pelännyt, mutta ei se oikein ole viihtynytkään. Noh, syy lienee tässä, ellei sitten pihalla rääkyvissä naapurin muksuissa.

2) Olin jättänyt koiran kotiin.  Bad, baaaaad mistake! Peto nimittäin sai kovasti rohkeutta kulkiessaan Pitkon perässä puskissa ja juurakoilla. Pian se ei tarvinnut enää Pitkon tukea, vaan tutki metsää innoissaan paljon itsenäisemmin. Mutta edelleen, jos se säikähti tai kummasteli jotain, Pitkon esimerkki tuntui auttavan sitä selvästi.  Ensimmäistä reissua lukuunottamatta Pitko on ollut mukana ihan statistin roolissa - niin nopeasti Peto otti metsän omakseen.

Tämän onnistuneen metsäretken jälkeen on tullut rivi uusia retkiä. Nyt Peto ei enää matkusta repussa, vaan kävelee itse tai ratsastaa olkapäälläni metsään asti. Metsässä se kulkee aina itse, ja yhä sujuvammin. Siinä missä eteneminen ei aluksi ollut minkään sortin etenemistä, se nykyään on väliin varsin reipastakin, joskin hieman töksähtelevää.  Pedon seuraaminen metsässä – miten se liikkuu, toimii, tutkii ja vaanii – on kuin katsoisi jonnekin erikoiseen paikkaan - ajassa taaksepäin tai jonnekin hetkeen ennen domestikaatiota. Kissa on niin luonteva.  Ainakin tämä pohjoisen taigan alueelta kotoisin oleva siperiankissa on metsässä ihan taatusti juurillaan.

Kuva 1. Internetin ihmemaassa vastaantullutta.





Kuva 2. Minun keittiöni eräänä toukokuisena päivänä. Tästä kuvasta puuttuu kissa, joka istuu pöydällä ja tuijottaa silmät pyöreinä paperisilppua.

Törmäsin tänään internetin ihmemaassa vanhaan tuttuun, joskin hetkeksi jo unohtuneeseen sloganizeriin. Pitipä tietysti heti testaamani sitä Pitkon ja Pedon arkinimillä. Jouduin päättelemään, että tuohon slogan-generaattoriin on sisäänrakennettu jonkinlainen ironiatoiminto. Ihan varmasti on. Lukekaa vaikka itse: 

"Endless possibilities with Nemi!"

No en paremmin sanos.

"Renttu, the revolution!"

Siinähän se, tiivistettynä koko katti.

Meinasipa Peto saada tänään ihan burn outin. Kävi nimittäin niin ikävästi, että työt seurasivat minua kotiin. Kun istuin keittiön pöydän ääressä naputtelemassa kannettavaa, seurasi proletaarihenkinen kissani jokaista näppäystä ja kursorin liikettä tiukasti ja tarkasti. Ihailtavan uskollisesti se jaksoi päivystää tietokoneen vieressä keittiön pöydällä koko sen ajan, joka minulta töiden teossa kesti. Kuten jokainen tietää, työnteko voi olla kovin rankkaa ja liika työnteko ajaa ihmisen - kuten kissankin - ulospalon partaalle. Näin kävi myös Pedolle.






 

Jätin eilen simpukka-mallisen puhelimeni avoimena sängylle. Tahtoo sanoa, että puhelimen näppäinlukko ei ollut päällä. Olin juuri käynyt Pitkon kanssa varsin hikisen lenkin läheisellä luonnonsuojelualueella. Minä painuin suihkuun, Pitko pötkötti sängyllä.

Kun seuraavan kerran kurkistin makuuhuoneeseen, Pitko makoili edelleen sängyllä puhelimen vieressä. Se kuunteli ja katseli puhelinta varsin tarkkaavaisena. Ja läähätti toki edelleen kuumissaan lenkin jäljiltä.
"Rovaniemen aluetaksi", kuului puhelimesta.
Tuijotin kivettyneenä koiraani.
"Haloo?", sanoi ääni puhelimessa. "Valitettavasti tänne ei kuulu kunnolla, toistaisitteko asianne?"

Suljin puhelimen ja tuijotin vaitonaisena koiraani. Yrittääkö se sanoa haluavansa takaisin pohjoiseen? Vai huvittaako se itseään muuten vain soittamalla läähätyspuheluita puhelimen muistissa oleviin numeroihin - vaikka sitten Rovaniemen aluetaksiin?